Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pakkaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pakkaaminen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Pakkailua ja vaatehörhöilyä

Tapana on kerätä laukku niin täyteen tavaraa, ettei mene kiinni ja sitten alan jostain päästä karsia. Meille tulee 2 isoa laukkua ja sitten käsimatkatavarat. Käsimatkatavaroihin pyritään laittamaan mm. ne unilelut, elektroniikka, vaippoja ja varavaatteet sekä joku ruokapurkki Minille. Ruokia on muuten sitten varauduttava pyydettäessä maistamaan turvatarkastuksessa.

Aloitin pakkaamisen aika lailla tasan viikko ennen reissua. Otin ystävän neuvosta vaarin ja keräilin etenkin lasten vaatteita ensin koriin. Mielellään erilliset korit jokaiselle matkalaiselle, helpottaa hommaa, mutta meillä ei oikein löydy. Näin saa helpommin kerättyä jo valmiiksi vaatteita niin kaapeista kuin pyykkinarultakin. Tästä on aika lailla iisimpi karsia ne vaatteet pois, joita kuvittelee ehkä tarvitsevansa, mutta ei todellisuudessa kuitenkaan tarvitse. Tulee käytyä tollanen korisysteemi helpommin läpi kuin että pakkaa, purkaa, pakkaa, purkaa ja pakkaa matkalaukkua. Kuten kuvista näkyy ensin kirjaimellisesti heitin vain vaatteita koriin ja hetken kuluttua kävin oikein kunnolla ajatuksen kanssa pinon läpi. Lopputulokseen olen suhteellisen tyytyväinen ja aika moni vaatteista löysi tiensä takaisin kaappiin.


Tässä vähän esimakua tyttöjen vaatteiden lajittelusta. Kyllä se pino hieman kutistu ja siistiyty ;)


Otin muutaman kuvan, mitä tytöille pakkailin mukaan. Minille tuli enimmäkseen pitkälahkeisia legginsejä ettei tarvitsisi aurinkorasvan kanssa kovin tölväillä. Paikan päältä voisi kuitenkin ostaa capreja. Bobelle taas löytyy capreja, mutta t-paidoista vähän uupelo, joten shoppailua tiedossa. Pitkähihaisiakin jokunen mukaan, jotta voi uhmata välillä aurinkoa ja toisekseen joissakin paikoissa voi olla vilpoisempaa.




Ylhäällä tyttöjen pieni mekkoarsenaali. Pari samistelujutskaa mukana ;) Lennoista ei koskaan tiedä, joskus riittää lämpöä ja joskus taas on sairaan kylmä, joten sinne on varauduttava mahdollisimman mukavilla ja molempia "ilmastoja" palvelevilla vaatteilla. Sitten vähän esimerkkiä siitä, mitä muuta pakkasin tytöille.


Sitten paria päivää ennen lähtöä pakkailemaan tavarat matkalaukkuun, tavoitteena saada kaikkien kolmen naisen tavarat samaan laukkuun. P.S. sain karsittua vaatteita vielä tässäkin vaiheessa. Isi-Tatkon laukkua käytetään, jos tarve vaatii. Yleensä käsimatkatavaroihin otan rullila kulkevan lentolaukun, mutta nyt muutin mieltäni ja päätin vaihtaa reppuun. Taitaa olla kätsympi kun jää käsiä enemmän lapsille, ja jos syystä tai toisesta täytyy laittaa juoksuksi...voin vain kuvitella. Sainkin reppuun pakattua omat ja tyttöjen vaihtovaatteet (Minille muutama ylimääräinen ja Bobelle pari ylimääräistä), lisäksi aurinkolasit, Minille vaipat ja 3 maitopurkkia sekä pari pilttipurkkia. Mukaan tuli myös kävelyvaljaat Minille. Reppu paino vajaat 5 kg (vielä vois ottaa 5 kg lisää).






Luin pari vuotta sitten netistä yhden lentoemännän neuvon matkalaukun palkkaamisesta - kannatta rullata vaatteet! Koin sen tosi käteväksi ja tilaa säästäväksi. Jokaisella on pakkaamistavasta omat mielipiteensä, mutta tämä on ainakin kokeilemisen arvoinen. Päälle voi sitte nakata mm. puvun takkia, juhlamekkoja tms. Minä laitoin päälle ihan kaikki purnukkalaukut ja kenkäpussukat. Tällä tyylillä on myös helpompi löytää vaattensa, eikä tarvi pinosta etsiä alinta asukokonaisuutta. Ja mikä huipuinta kaikkien kolmen naisen vaatteet ja muut härpäkkeet mahtuivat laukkuun! Painoa kertyi vajaa 17 kg (vielä jäi 3 kg pelivaraa). JEE! Saan ostaa tuliaisia kotiinkin ;)




maanantai 6. heinäkuuta 2015

Mitä AINAKIN on pakattava mukaan

Yleensä ennen lähtöä teen listaa, mitä pitää muistaa ottaa matkaan. Tämän tavan loin, kun Boben kanssa lähdettiin ensimmäistä kertaa Bulgariaan. Se matka tehtiinkin autolla, joten muistettavaa riitti yli minun kapasiteetin. 

Nyt listaa voisikin kerätä vaikka tänne, eipähän lippulaput ainakaan häviä ;)

  • PASSIT JA KOPIOT PASSEISTA
  • MATKUSTUSASIAKIRJAT
  • MATKAVAKUUTUS- JA EUROOPPALAISET SAIRAANHOITOKORTIT
  • €uroja: rahat vaihdetaan paikan päällä. Joskus on vain helpotus, kun liikkuu paikallisen kanssa, huijaukset vähenee puolella (mutta on meitä siltikin huijattu :P)
  • Aurinkorasvat: ostan yleensä Suomesta ensimmäisen satsin, koska ensinnäkin nämä tunnetut merkit ovat täällä jopa halvempia ja toiseksi itse saatan saada aurinkoihottumaa epämääräisistä tökötteistä. Sitten kun väriä on vähän tullut (minulla tarkoittaa liidun valkoisesta astetta värikkäämpää) voi alkaa harkita anopin rasvojen lainaamista. Molemille lapsille on omat purnukat, joten ne riittänee koko matkan ajan. Mini tarvitsee vielä lähinnä ohuita pitkähihaisia ja apteekin "sinkkimäistä" rasvaa paljaille alueille.
  • Maitohappobakteerit: ilman ei kyllä pärjätä.
  • Uima-asut: kärsin bikineitä ostaessa, mutta sekin ostoskierros oli tehtävä. Bulgariastakin olisi toki voinut yrittää löytää, mutta on niin tuskaista hommaa, että en viitsi lomaani pilata sillä. Bobe haluaa välttämättä pitää bikineitä, joka tietää paljon rasvalla lotraamista ja varjojen etsimistä. Minille sain lainaa ihanalta ystävältä UV-uimapuvun pitkillä hihoilla.
  • Aurinkolasit
  • Laturit
  • Hammasharjat
  • Tuliaiset: meillä tulee tällä kertaa mukaan mm. lasten kuvia, sillä Mini täytti juuri vuoden ja lapsista sekä koko meidän perheestä otettiin kuvaamossa kuvia. Ehkä mukaan eksyy myös lentokentältä jotain ;)
  • Lapsille viihdykettä matkalle: tabletti on aika ehdoton lentokoneessa, että saadaan Boben levottomuutta hieman hillittyä.
  • Lasten unilelut: en uskalla ajatella, mitä tapahtuu jos unohtuu....hrrr... 
  • Kamera
  • Äidin turhakkeet: kuten meikit, meikinpuhdistuspyyhkeet, kosteusrasva/kasvojen aurinkorasva, after sun-voide, piilarit minun tapauksessa, joku käherrin hiuksille,dödö.
  • Muistutus itselle: älä ota turhia vaatteita mukaan!!!!!
    Tytöille hankittiin jo hatut Suomenkin "kesää" ajatellen. Itselle kokeilen ensimmäistä kertaa unimaskia, koska Bulgariassa ei aina tunneta käsitettä pimennysverhot ja ikkunat ovat yön auki kuumuuden takia. Onneksi osa yöstä on pimeä.


    Meillä kuitenkin helpottaa pakkaamista huomattavasti se, että menemme anoppilaan ja siellä on valmiina Minille rattaat ja matkasänky. Eikä tarvitse raahata mukana erinäistä ensiapu-/lääkearsenaalia tai saippuapurnukoita. Meidät kaikki on rokotettu myös A- ja B-hepatiittia vastaan. Lisäksi on tärkeää muistaa käsihygienia pitämällä mukana käsidesiä tai edes puhdistuspyyhkeitä.

    Vaatteita, kenkiä jne. en listaa, muuten listasta tulisi ihan mahdoton. Parempi vain kun nakkaa matkalaukkuun ja alkaa siitä sitten karsia (näin meidän tapauksessa) ;)