Näytetään tekstit, joissa on tunniste loppuarvio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste loppuarvio. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. elokuuta 2015

Bulgarian plussat ja miinukset

Plussat

+ Yllätys,yllätys: aurinko ja lämpö

+ Meri

+ Hinnat on monesti kalliimmillaankin halpoja. Toki aidot merkkitavarat voi olla jopa kalliimpia kuin Suomessa.

+ Ympäristön vaihtelevuus. On rantaa auringon palvojille ja vuoristoja vaeltajille sekä talvella laskettelijoille.

+ Ylläolevan ansiosta on paljon lomakohteita, joista voi valita oman vaatimustason ja maksukyvyn mukaisesti. Paikalkisetkin tekevät paljon kotimaanmatkoja.

+ Ihmiset: vieraatkin kadulla huomioivat pieniä lapsia uskomattoman lämpimästi. Empatia on muutenkin täällä eri tasolla kuin Suomessa. Porukkaa myös liikkuu kaupungilla ja kaduilla, Bobe oli jopa sitä mieltä, että on karnevaalit.

+ Vieraanvaraisuus

+Liikenne: liikennevaloissa on sekuntikello, joka näyttää milloin seuraavat vihreät tulee ja kuinka kauan vihreä valo palaa.

+ Terassit. Näille on joka paikassa tilaa ja porukka myös käyttää niitä aamusta iltaan. Hox: terasseilla voi juoda myös kahvia ja mehuja tms, ne eivät ole pelkästään alkoholin juojien yksinoikeus.

+ Kävelykadut. Ne yleensä ovat kivan pituisia ja elämää riittää jopa sivukaduille asti.

+ Laukkujen, kenkien ja vaatteiden luvattu maa. Myös lasten leluja ja vaatteita löytyy joka kaupungin osasta. Jos haluaa täysin aitoa tavaraa, siitä saa kylläkin maksaa.

+ Turistirysät. Oleilu on suht huoletonta. On aurinko ja siitä nauttiminen on tehty mahdolliseksi monella tavalla.


Miinukset

- Liikenne: ne liikennevalot oli ainoa hyvä puoli, kaikki muu mättää. Liikennevaloja ei ole tarpeeksi, ne on korvattu pienillä ja auringon haalistamilla stop-merkeillä. Ohitukset ja ajonopeudet ovat ihan älyttömiä. Tiet ovat hirveässä kunnossa; kuoppia joka paikassa. Kaiken tämän vuoksi autotkin ovat puoliksi rikki, mikä aiheuttaa lisää vaaratilanteita. Ja takapenkin turvavyöt on tietty tungettu piiloon. Parkkeeraus on mitä sattuu. Oikeastaan isoissa kaupungeissa ei ole enää tilaa tehdä parkkipaikkoja. Autot lähes tukkivat tiet.

- Ihmiset: palvelu voi olla aika syvältä, etenkin kiireisissä paikoissa. Jos ravintolassa menee palvelun perässä, kanattaa valita hieman "kalliimpi" paikka, joka ei ole tupaten täynnä. Paikalliset menevät isojen annosten ja halpuuden perässä, niitä kannattaa välttää. Toki jos menee halpuuden perässä, voin vannoa että suomalaisten tapa valittaa vähän joka asiasta jää huomiotta ja hyvityksiä on turha odotella.

- Arvostelevuus: joka paikassa on arvostelijoita, mutta Bugariassa se tuntuu kuuluvan ihan kulttuuriin. Kaikkia katsotaan arvostelevasti ja asia myös tuodaan jossain yhteydessä suoraan esille. Ja lopulta nämä arvostelut tulevat jotain kautta asianosaisen korviin ellei asiaa ole jo suoraan kerrottu.

- Köyhyys. Moni pystyy peittämään rahan puutteen, mutta on paljon myös niitä, jotka penkovat roskiksia, keräävät pahvia ja pulloja, joita myyvät surkeaan kilohintaan.

- Ghetot. Näihin ei kannata mennä.

-All inclusivet, tästä ei enempää.

-Huijaukset, korruptio on valloillaan.

- Turistirysäkohteet. Jos ympäriltä ei löydy mitään aidon tuntuista, olet turistirysässä. Vaikka kuvittelisit, että kaikki on halpaa, suosittelen suuntaamaan lähimpään kaupunkiin ja vertailemaan ruokaa ja shoppailumahdollisuuksia. Kaikkea ei kannata ainakaan ostaa turistipaikoista, MUTTA kaikkia näissä paikoissa myytyä ei välttämättä löydy edes lähimmästä kaupungista. Ruoasta olen aika varma, että vaikka mainostettaisiin sen olevan aitoa bulgarialaista, se on muokattu turistien makunystyröille. Itse ainakin petyn monesti, koska tiedän jonkun ruoan sisältävän oikeasti jonkun erityisen ainesosan ja se puuttuu kokonaan.



Moni asia saa joka kerta leuan loksahtamaan paikoiltaan, mutta tässä oli listaa pääpiirteittäin.



torstai 6. elokuuta 2015

Albena 4 vrk

Jee, Mini heräsi VASTA klo 7.30!

Suunnistettiin aamiaisen jälkeen suoraan rannalle. Bobesta on kuoriutunut uintiliivin ansioista oikea vesipeto. Mini taas haluaisi suoraan omaan altaaseen leikkimään vedellä. Pitää kuitenkin vähän yrittää keksiä muutakin leikkiä, sillä ei pientä vedessäkään kovin kauaa viitsi pitää. Mini kun menee veteen, se ei halua tulla pois. Joten lapsi pitää nostaa altaasta puoliväkisin ja viedä suoraan sisälle suihkuun. Mini tykkää myös keräillä hiekasta mm. simpukan kuoria ja itse hiekkaa. Bobe vuorostaan tykkää tehdä hiekasta ja vedestä erilaisia ruokia ja juomia tarjoiltavaksi. Lisäksi molemmat tykkäsivät hotellin leikkipaikasta, jossa meno meni iltaa myöten jopa villiksi.

Päätettiin mennä Boben ja Isi-Tatkon kanssa ennen puoltapäivää laiva-ajelulle. Ajelu kesti 30 min ja maksoi 5e/aikuinen ja 3e/lapsi. Mustameri näytti parhaat puolensa. Pientä aallokkoa ja turkoosin hohtoinen vesi. Bobe nautti ja oli kaikista reippain ja meni ensimmäisenä kapteenin paikalle ohjaamaan laivaa oikealla ruorilla. Sai pitää kapteenin hattua ja merimieshattua. Sitten vasta muut lapset uskalsivat kokeilla.

Illalla vielä käytiin kävelyllä ja Bobe pääsi kokeilemaan vielä paria haluamaansa laitetta. Trampoliini valjaissa jäi vielä kokeilematta, mutta itse ainakin (jos olisin lapsi) olisin halunnut siihen. Boben herkkyystasolla semmonen saa odottaa vielä vuoden pari.





Ruoasta tässä välissä. Tarjoama oli runsasta, mutta silti ruokavalio meinasi(etenkin Bobella) olla aika yksipuolista. Buffetissa voi hyvinkin saada pötsin täyteen, jos vain uskaltaa syödä kaikkea. Suosittelen omaa harkintaa ja arviokykyä. Tällä kertaa lämmin ruoka sentään oli lämmintä ja kylmä kylmää. Kuitenkaan en voi vannoa, että säilytystavat olisivat oikeanlaiset. Isi-Tatko tarkisti ja mehut sekä limsat laimennetaan mineraalivedellä, ei siis kraanavedellä. Uskalsimme luvata Bobelle hieman mehua. Bobe lähinnä valitteli, että etenkin liha oli suolaista, joten jano oli välillä kova ja pelkkä mineraalivesi varmasti tuli korvista ulos.

Kun Bobella oli ongelmia mahan kanssa ja isovanhemmat väittivät meidän ruokavaliota yksipuoliseksi. Vertailukohta tähän oli heidän mielestään se, että muut lapset syövät kaikkea buffetista eivätkä he ole ripuloimassa tai oksentamassa. Isi-Tatko lohkaisi hyvin: eihän niitä lapsia, jotka voivat huonosti, näe missään kun ne ovat jossain muualla voimassa pahoin. Myöskin hotellissa oli suuremmaksi osaksi asiakkaita Bulgariasta ja Romaniasta, joiden mahat ovat melko rautaa suomalaisiin verrattuna.  Yksi henkilökunnasta myös vahvisti epäilyksiämme ruoan laadusta: ei suosittele Minille buffetin ruokaa sillä esim. lihapullien jauhelihan kilohinta on noin 0,50 euroa.

Sään puolesta meitä on ainakin hellitty. Vaikka on yli 30° niin koko ajan käy tuulenvire, välillä tuulee ihan kunnolla. Illalla meren läheisyydessä asteet voivat välillä laskea sen verran alemmas, että kannattaa ottaa pitempää mukaan kävelylle. Oikeastaan itse olen tarvinnut takkia vain kerran. Illallakin lukemat taitavat olla ainakin Suomen hellelukemissa.

Kokonaisarvosanaksi koko reissulle antaisin 3 tähteä viidestä eli aika hyvin. Alkujärkytyksestä toivuttua kaikki meni lapsiperheen rantareissuksi ihan kivasti. Kaikki vastoinkäymiset ovat yksinkertaisesti osa elämää lasten kanssa. Etenkin isommalla on kova uhma päällä ja se kohdistui joka ikiseen matkaseurueesta.

Huoneen pelasti tosiaan väliovi, joten Minillä oli tilaa kulkea. Yksi huone olisi käynyt auttamatta liian pieneksi ja oltaisiin liikuttu enemmän hulluuden rajamailla. Siivoajakin oli tosi hyvä ja kiva. Ranta oli ihan top, koska se oli aivan takapihalla. Ei tarvinnut raahata Miniä rattailla rannalle jne.

Albena on ihan ok paikka lomailla, mutta ei ehkä viikkoa enempää, sitten alkaa kaivata jo vaihtelevuutta. Meille 4 kokonaista vuorokautta ja 5 yötä oli juuri sopiva.